Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

23.3.2009

Kokoomusnuorilta rohkea kannanotto

Kokoomuksen nuorten liitto julkaisi tänään harvinaisen rohkean kannanoton. On harvinaista, että kukaan uskaltaa sanoa ääneen, että menojen vähentäminen on yksi vaihtoehto nykyisessä taloustilanteessa. Sitä sen pitäisi olla tietenkin myös hyvinä aikoina, sillä kaikki menot maksetaan lopulta verorahoilla, eivätkä verot ole mitenkään erityisen rakastettava asia! Tavoistani poiketen laitan koko kannarin tähän:


Kokoomusnuoret: KOKOOMUSNUORET: VALTION YLIVELKAANTUMINEN ESTETTäVä SOSIAALIMENOJA LEIKKAAMALLA (23.03.2009)


Kokoomuksen Nuorten Liitto vaatii valtion menojen tuntuvaa supistamista kansainvälisen talouskriisin vuoksi. Kokoomusnuorten mielestä on parempi kiristää vyötä kuin toteuttaa suunnitelmat kymmenien miljardien eurojen lisävelasta. Riittävät säästöt velkaantumisen estämiseksi on saatavissa vain sosiaalimenoja rajusti karsimalla.

"Suomella ei ole enää varaa lähimainkaan nykyisen kaltaisiin sosiaalietuuksiin ja julkisiin palveluihin", toteaa kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Wille Rydman. "Jos pidämme julkisen sektorin nykyisen suuruisena keinotekoisesti velkarahalla, maksatamme oman yltäkylläisen elämämme lapsillamme. Se on eettisesti täysin kestämätöntä", Rydman linjaa.


Kokoomusnuorten mielestä hallittu velanotto talouden elvyttämiseksi ei sinällään ole pahasta, mutta kymmenien miljardien lisävelkaantumista Suomen valtiontalous ei enää kestä. Julkisten palvelujen karsiminen on joka tapauksessa edessä, jos tuollainen velka halutaan maksaa takaisin. Kokoomusnuorten mielestä leikkaukset olisi parempi tehdä jo nyt, ennen kuin ehdimme velkaantua lisää.


Vaikka leikkaukset saattaisivat hetkellisesti jopa syventää taantumaa, on se kokoomusnuorten mielestä parempi vaihtoehto kuin valtava velka, jota joudutaan korkoineen maksamaan vuosikymmeniä. "Viime laman aikana valtionvelka pomppasi 10 miljardista 70 miljardiin euroon. Erittäin hyvissäkin taloudellisissa olosuhteissa sitä on kyetty lyhentämään vasta 15 miljardia euroa. Jos valtionvelka nyt nousee suunnitellusti yli 100 miljardin euron, ei meillä ole edellytyksiä maksaa velkaa takaisin tilanteessa, jossa myös työssäkäyvien määrä on rajussa laskussa eläköitymisen johdosta", Rydman toteaa.


Julkisen sektorin rajun supistamisen lisäksi kokoomusnuoret kannattaa myös isoja rakenteellisia uudistuksia. Suomalaisten pitää oppia tekemään enemmän ja pidempään töitä. Kokoomusnuoret haluaa opiskelijat nopeammin työelämään ja siirtää eläkkeelle siirtymisen ikää selvästi nykyistä korkeammaksi.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämäkin on aivan fantastista! Aivan loistavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomusnuoret ovat varsin rohkeita arvostellessaan mm. varsinaisia kokoomuslaisia. Valitettavasti tällaisesta rohkeudesta seuraa luultavasti huono äänisaalis tuleville täyskasvuisille kokoomuslaisille. Politiikassa tarvitaan huomattavasti myös omaan napaan tuijottamista ja nuoleskelua, sillä muutenhan puolueita ei olisi.

Viimeinen kappale oli huvittava. Valtio ei hallitse rahankäyttöään, joten lypsykarjana toimivan kansan on opittava syömään enemmän heinää ja tuottamaan siten enemmän maitoa, vaikka lehmän oma tarve olisikin tyydytetty pienemmälläkin.

Kokoomusnuoret julistivat siis kansan olevan olemassa vain valtion tarpeita varten.