Hesarin koulutusliitteestä

Lueskelin (tenttikirjoja vältelläkseni) 27.2.2008 ilmestynyttä hesarin koulutusliitettä. Liite on aika pitkälti sellainen, mitä tällaiset yleensä ovat, mutta pari hauskaa juttua iski silmään, joten päätin kirjoitaa niistä pari sanaa.

Sivulla 12 on juttu aikuisopiskelija Siru Kääriäisestä. Kääriäisen mukaan "Ilman tukea minun olisi mahdotonta ryhtyä opiskelemaan. Kun on ollut parikymmentä vuotta työelämässä, elämäntapa ja menot ovat jo vakiintuneet. Harva voisi pudottaa tulojaan niin paljon kuin opiskelu ilman tukia vaatisi". Jutun mukaan hän saa tukea yli tuhat euroa kuussa, jonka päälle luonnollisesti vielä lapsilisät. Mieskin käy palkkatyössä, mutta sehän ei aikuisopiskelijan tukiin vaikuta. Täytyy sanoa, että kelpaisivat tuollaiset tuet minullekin! Mutta ainiin, minun menonihan eivät olekaan vakiintuneet (tuloista puhumattakaan).

Toinen mielenkiintoinen oli sivujen 24-25 juttu kouluneuvostoista. Huomio on toki hesarille niin tyypilliseen tapaan takavuosien vasemmistossa. Mielestäni koulujen pitäisi nykyäänkin olla avoimempia politiikalle, mutta kyllä jutun kuvaama ristiinäänestys, jossa siis käytännössä koululaiset valitsevat mukaan pääsevät opettajat, kuulostaa melko erikoiselta. Tosin muistan omilta kouluajoiltani, kuinka opettajat saattoivat hylätä luottamusoppilasvaalin vedoten siihen, etteivät oppilaat äänestäneet tosissaan. Muistan myös erään historianopettajan suuttumuksen kun joku kehtasi esittää vastaehdokasta opettajan kaavailemalle oppilaskunnan puheenjohtajalle. Näin niitä tulevaisuuden vaikuttajia kasvatetaan.

Itse muuten en koskaan osallistunut vaikuttamiseen kouluaikoina, mitä nyt passiivisesti vastustimme lukiossa epäpäteviksi kokemiamme tutoreita ja muita joille pieni annos valtaa oli noussut päähän.

Ei näin Erkki!

En ole elämäni aikana ollut monestakaan asiasta Erkki Tuomiojan kanssa samaa mieltä, mutta risuparran uusin heitto menee kyllä jo Erkinkin mittapuulla metsään. Siis että bensa kortille? Sääntely, verotus ja autojen vihaaminen, tätä roskaa pursuaa nykyään joka tuutista. Nyt jos koskaan kaivataan järjen ääntä tämän hulluuden keskelle, muuten tämä hieno maa muuttuu maailman suurimmaksi ulkomuseoksi!

Uusia blogeja

Olen jo jonkin aikaa manaillut porvarien laiskuutta blogien kirjoittamiseen. Nyt löysin pari uutta, joten mainostanpa niitä vähän.

Keski-Suomen Kokoomusnuoret ovat näköjään aloittaneet tällaisen blogin. Saa nähdä mitä sinne ajan mittaan ilmestyy. Näitä on nähty kyllä ennenkin, mutta valitettavasti usein into loppuu melko pian. Toivottavasti porukka jaksaa suoltaa tekstiä.

Vesalan Antin varmaan kaikki vähintään tietävät, sen verran aktiivisesti kaveri blogeja kommentoi. Nyt Anttikin on sitten avannut oman. Varmasti lukemisen arvoinen. Mitä muuta voi sanoa blogista, jossa on jo nyt juttua autoista ja kielioppivirheistä!

Opinnot etenee kuin juna

Nyt on pakko kehuskella opintojen merkittävällä etenemisellä! Enkä nyt tarkoita sitä, että gradu on jopa lähtenyt käyntiin, enkä sitä että pakolliset kieliopinnot on puolikasta oppimistehtävää vaille valmiina. Kyse on paljon suuremmasta suorituksesta, sain nimittäin vihdoinkin HOPS:n tehtyä. Vielä kun saisin sen postitettua laitokselle (sitä ei kuulemma voi tehdä sähköisesti). Eihän siihen mennytkään kuin neljä ja puoli vuotta, mikä on aika paljon siihen nähden, että HOPS on yleensä ensimmäinen suoritus yliopistossa. Eipä ole kukaan perään kysellyt, vaikka kyse on pakollisesta suorituksesta. Joskus olenkin vitsaillut palauttavani sen samaan aikaan gradun kanssa, mutta kun nyt päätin ottaa kevään aikana kandidaatintutkinnon ulos, niin jouduin aikaistamaan sitä vähän. Kanditutkielman palautin muuten melkein kolme vuotta sitten, mutta miksi tehdä asiat samassa järjestyksessä kuin kaikki muut.

112-päivä

Tänään vietetään 112-päivää, joten ajattelin vältellä opiskelemista ja kirjoitella omista kokemuksistani liittyen hätänumeroon. Olen joutunut elämäni aikana soittamaan hätänumeroon lukuisia kertoja, joten ehkä aiheesta jotain tiedänkin. Tässä surkean asiakaspalvelun luvatussa maassa ei voi väittää olevansa yllättynyt siitä, että hätäkeskuspäivystäjäkin on joskus tympeääkin tympeämpi. Tästä esimerkkinä käyköön eräs kerta, jolloin yritin soittaa ambulanssia sairaskohtauksen saaneelle iäkkäälle naiselle noin puolen yön aikaan. Nainen ei saanut itse soitettua kännykällään hätänumeroon ja luuli olevansa onnekas, kun kohtaus sattui ulkona. Tokihan jokainen ohikulkija auttaa hätään joutunutta, tai sitten ei. Itse törmäsin naiseen erään yökerhon oven tienoilla ja soitin toki välittömästi hätänumeroon. Esitin puhelimessa asiani täysin asiallisesti ja pyysin lähettämään naiselle ambulanssin nopeasti, sillä tilanne näytti jo aika pahalta. Vastaukseksi sain kuitenkin vain kehotuksen katsoa humalaisen kaverini perään. Onneksi toisella soitolla puhelimeen vastasi joku ammattitaitoinen ihminen, joka lopulta suostui jopa sen ambulanssin lähettämään ja nainen selvisi säikähdyksellä. Tällä kertaa.

Ajattelin pitkään, että tämä oli vain yksittäistapaus, mutta myöhempinä vuosina lehtiä aamuöisin jakaessani törmäsin monenlaisiin hätätilanteisiin, eikä palvelu hätänumerossa aina ollut ylläkuvattua parempaa. Jotenkin tuntuu siltä, että jo odotusarvona on, että jokainen yöllä hätänumeroon soittava on humalainen pilailija, josta on parempi päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Onneksi keksin viime kesänä hyvän keinon saada asiat toimimaan. Kun mainitsin olevani jakamassa lehtiä, asenne muuttui heti. Ei kuulosta kovin mukavalta, että ihmisen henkiinjääminen voi olla kiinni siitä, kuka sattuu hätänumeroon soittamaan. Miten olisikaan käynyt sille parimetriselle miehelle, joka makasi valtavassa oksennuslammikossa hukkumaisillaan, jos paikalle olisi sattunut joku muu. Olisi varmaan saanut kannatella yltäpäältä oksennuksessa olevaa ruhoa aamuun asti. Minulta loppuivat tosin voimat jo muutamassa minuutissa, onneksi tällä kertaa ambulanssi tuli.

Ollakseni kuitenkin rehellinen, on myönnettävä, että yleensä palvelu on ollut mitä mainiointa, mutta tokihan huono palvelu jää paremmin mieleen. Yksi mätä omena pilaa koko korillisen! Aika harvassa taitavat olla ne paikat, joissa hätään joutuneiden apu on yhtä korkealla tasolla kuin Suomessa. Aion myös tulevaisuudessa soittaa epäröimättä hätänumeroon 112 jos koen jonkun apua tarvitsevan.

Valittamista vai vaikuttamista?

Muistellaanpa vielä viime syksyn edustajistovaaleja. Vaaleissa melko moni ehdokas lupasi valituksi tullessaan ajavansa erityisesti opiskelijoiden sosiaalipoliittisen aseman parannuksia. Niin lupasin minäkin. En tosin tullut valituksi edustajistoon, mutta sosiaalivaliokunnan puheenjohtajaksi kuitenkin kelpasin. Tänään sitten oli aika olla johtamassa valiokunnan ensimmäistä kokousta, mutta yllättäen yhtäkään edustajiston jäsentä ei paikalla näkynyt. Toistan: ei yhtäkään! Erityisesti olisin odottanut paikalle eräitä äänekkäitä vasemmistolaisen ajattelumaailman omaavia sekä voimakkaita sosiaalipoliittisia mielipiteitä omaavia aatetovereita oikealta laidalta. Sosiaalisihteeri Heli Viinikainen totesi tänään osuvasti valiokuntien olevan helpoin keino laiskalle vaikuttaa (tai jotain sinnepäin).

Onkohan niin, että on paljon helpompi vain räksyttää ja vaatia parannuksia kaikkeen mahdolliseen, kuin oikeasti tehdä asioille jotain? Sellaiset asiat kuin toimeentulo, terveys, asuminen ja tasa-arvo ovat kieltämättä helppoja irtopisteiden keräämisen kannalta, mutta monimutkaisia silloin kun parannuksiin pyritään. Voi olla liioiteltua tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden kokouksen perusteella, mutta ajatuksia tällainen kuitenkin herättää. Voisin mainita vaikka nimeltä monia ylioppilaskuntamme jäsentä, jotka ovat vaatineet parannuksia sosiaalivaliokunnalle kuuluviin asioihin, mutta jotka eivät näköjään todellisuudessa ole valmiit tekemään mitään. En vielä kuitenkaan jaksa kaivaa esimerkiksi vaalien aikaisia blogikirjoituksia esiin ja vaatia lupaajia tilille puheistaan, mutta ehkäpä teen sen jos meininki ei muutu. Minulle ei ainakaan riitä, että edustajani osallistuu vain edustajiston kokouksiin. Oikea vaikuttaminen vaatii muutakin. Toivon että muutkin ottaisivat yhteyttä äänestämäänsä ehdokkaaseen ja tarkastaisivat, onko tämä todella ”tavattavissa vaalien välilläkin”.