Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

15.8.2008

Olympialaisista


Olen aina ollut suuri olympialaisten ystävä. Konsepti toimii, pienetkin lajit muuttuvat mielenkiintoisiksi kun panoksena on se suurin ja kaunein, olympialainen kultamitali. Itse seuraan erityisesti yleisurheilua, judoa, uintia, voimistelua ja tietenkin kaikkia lajeja joissa suomalaisia on mukana. Jalkapalloa ja nyrkkeilyä en seuraa, sillä mielestäni osallistumisoikeutta ei tulisi rajoittaa ammatin tai iän perusteella (toki ymmärrän esimerkiksi voimistelun alaikärajat).

Kisat tuovat esiin myös ikäviä asioita. Enkä nyt tarkoita jatkuvaa nälkätystä kisojen ympäristövaikutuksista tai Kiinan ihmisoikeustilanteesta (toki olen sitä mieltä, ettei kisoja olisi koskaan pitänyt myöntää ihmisoikeuksia polkevalle Kiinalle), vaan rasittavaa vouhotusta kielletyistä aineista. Tietenkin douppaaminen on tuomittavaa, mutta on kuitenkin pidettävä kirkkaana mielessä se, että jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan. Dopingista valittavia ihmisiä tuntuu harmittavan vallan vietävästi se, että monet ovat vilpittömästi innoissaan jostakin, mistä he itse eivät ymmärrä tuon taivaallista. Tämä ilmenee juuri doping-vouhkaamisen kaltaisena liioitteluna ja urheilun merkityksen kyseenalaistamisena. Se nyt vain on tärkeää kuka juoksee nopeimmin, hyppää pisimmälle, ampuu tarkimmin tai muuten osoittaa suuruutensa urheilussa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

No ehkä siinä nyt on vähän muutakin tärkeää.