Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

25.5.2007

Nuku pommiin

Otsikko saataa hämätä jonkun luulemaan, että kirjoitan tänään vanhoista euroviisuista, mutta näinhän ei tokikaan ole. Olin suunnitellut kirjoittavani tänään Jyyn kunnallispoliittisesta ohjelmasta, mutta manailenkin kännykän akun öistä kärähtämistä, joka johti kolmen (3) tunnin myöhästymiseen ja vielä ensimmäisenä varsinaisena työpäivänä. Miten ihmeessä voi pari kuukautta vanha akku olla illalla täysi ja aamulla täysin kuollut? Pahaksi onneksi tänään oli vain sellainen päivä, että koko muu toimiston väki oli muualla ja vastuu siis minulla. Elämäni ensimmäinen töistä myöhästyminen (okei, joskus olen myöhästynyt muutamia minuutteja) korpeaa kyllä niin paljon, että en todellakaan suostu ottamaan palkkaa tältä päivältä. Olen aina vihannut myöhästyjiä, oli syy mikä hyvänsä ja etenkin jos ihminen ei vaivaudu edes heräämään ajoissa. Tästä lähtien käytän aina paristovarmenteista verkkovirralla toimivaa kelloradiota, jotta tällaiselta nöyryytykseltä vältytään jatkossa.

Lähi päivinä aion kirjoittaa Jyyn kunnallispoliittisesta ohjelmasta, joka on odotetusti melko kehno.

Ei kommentteja: