Nuku pommiin

Otsikko saataa hämätä jonkun luulemaan, että kirjoitan tänään vanhoista euroviisuista, mutta näinhän ei tokikaan ole. Olin suunnitellut kirjoittavani tänään Jyyn kunnallispoliittisesta ohjelmasta, mutta manailenkin kännykän akun öistä kärähtämistä, joka johti kolmen (3) tunnin myöhästymiseen ja vielä ensimmäisenä varsinaisena työpäivänä. Miten ihmeessä voi pari kuukautta vanha akku olla illalla täysi ja aamulla täysin kuollut? Pahaksi onneksi tänään oli vain sellainen päivä, että koko muu toimiston väki oli muualla ja vastuu siis minulla. Elämäni ensimmäinen töistä myöhästyminen (okei, joskus olen myöhästynyt muutamia minuutteja) korpeaa kyllä niin paljon, että en todellakaan suostu ottamaan palkkaa tältä päivältä. Olen aina vihannut myöhästyjiä, oli syy mikä hyvänsä ja etenkin jos ihminen ei vaivaudu edes heräämään ajoissa. Tästä lähtien käytän aina paristovarmenteista verkkovirralla toimivaa kelloradiota, jotta tällaiselta nöyryytykseltä vältytään jatkossa.

Lähi päivinä aion kirjoittaa Jyyn kunnallispoliittisesta ohjelmasta, joka on odotetusti melko kehno.

Keväthehkutusta

Tänään on pakko hehkuttaa muutamaa asiaa. Ensinnä tietenkin keväinen luonto, joka alkaa näytää parhaita puoliaan. Aurinko paistaa aamuisin niin kirkkaasti ikkunasta, että vapaapäivänäkään ei pysty nukkumaan yhdeksää pitempään. Pitäisi varmaan hankkia tummemmat verhot.

Toinen ja vieläkin hienompi asia on se, että sain tutkinnon kannalta pakollisen toisen vieraan kielen (ruotsihan on kotimainen kieli, vaikka sen pakollisuutta perustellaan Pohjoismaissa pärjäämisellä, hmm) suoritettua. En kylläkään koskaan tule väittämään, että osaisin saksaa, sillä koko kurssin aikana taisin puhua kolme sanaa saksaa. Enempää en tosin edes osaa, enhän päässyt viime syksynä edes alkeiskurssia läpi. No suoritettu mikä suoritettu.

Kolmas hehkutuksen aihe on tänään suoritettu laudatur 1-seminaari. Sekään ei tosin mikään akateeminen mestarisuoritus ole, mutta antaa toivoa gradun valmistumisesta jonain kauniina päivänä. Jonain päivänä kirjoittelen vielä tännekin gradun teemoista, niin ymmärrätte mistä johtuu jos pyörin kirjastolla tavallistakin tuskastuneemman näköisenä. Kari Palosen lukeminen ei ole aina sitä keveintä hupia.

Neljännen yliopistovuoden saldoksi muodostuu noin 20 opintoviikkoa, mikä on ihan siedettävä siihen nähden miten vähän olen lopulta opiskeluun tänä vuonna panostanut. En esimerkiksi muista olleeni kertaakaan tiedekuntatenteissä. Tosin puolet tästä opintoviikkomäärästä on johtamisen aineopintoja, joiden suorittaminen on pääosin huono vitsi. Etenkin minua ottavat päähän taloustieteellisen tenttimuodot: monivalintoja ja lyhyitä esseitä. Eihän tällainen yhteiskuntatieteilijä osaa mitään tiivistää puoleen sivuun.