Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

4.12.2006

Sauli Niinistö

Niinistö lähtee siis sittenkin ehdolle eduskuntavaaleissa, mikä ei ole mitenkään valtava yllätys. Pari lisäpaikkaa kelpaa Kokoomukselle mainiosti. Saa nähdä keitä muita vielä kisaan lähtee. Vastustajilla alkaa olla keinot vähissä, sillä onhan naurettavaa arvostella Kokoomusta siitä, että sillä on useita päteviä ehdokkaita ja siitä, että puolue kuuntelee mitä kansalaisilla on sydämellään. Tosin onhan se Maalaisliiton(kesk.) ja Sosialidemokraattien(sak) kannalta ikävää, ettei omista riveistä löydy ainuttakaan pätevää pääministeriehdokasta, saati että näitä puolueita kiinnostaisi pätkääkään mitä muut ajattelevat.

Maalaisliitto on valinnut mielenkiintoisen mediastrategian tulevia vaaleja silmällä pitäen. Ensin Matti Vanhanen jatkuvasti syyttää mediaa milloin mistäkin ja lopulta päädytään uhkailun ja kiristämisen tietä vaihtelemaan päätoimittajia. Ei ihme jos kaupungeissa katsotaan tällaista puoluetta hieman kieroon. Tosin sak:n strategia ei tästä paljon poikkea, painotukset ovat tosin uhkailun ja valehtelemisen puolella. Kyllä on Suomella sitten hieno hallitus!

Viime viikonloppu toi hieman muutoksia elämääni. Muutin uuteen asuntoon vuokra-savelaan. Yksiöni on erinomaisessa kunnossa ja 7.kerros tarjoaa upeat näkymät. Vielä kun saisi muuttolaatikot purettua säädyllisessä ajassa. Ikävämpi muutos liittyy graduuni. Tarkoitus oli soveltaa poliittiseen pelisilmään liittyviä teorioita Niinistön toimintaan, mutta Saulin ehdokkaaksi asettuminen pisti kuviot uusiksi. Ei sillä että minulla mikään tulenpalava kiire olisi pois yliopistolta, mutta hieman nyt näyttää siltä, että valmistuminen ei tule tapahtumaan seuraavan vuoden kuluessa.

Ei kommentteja: