Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

29.11.2006

Vuodelle 2007 riittää hommia

Viime viikolla hartioilleni kasautui melkoisia vastuita. Maanantaina minut valittiin Jyväskylän yliopiston kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajaksi ja viikonloppuna Tuhatkunnan liittohallituksen jäseneksi. Olen kummastakin nimityksestä todella ylpeä, mutta näin suuri luottamus tekee ihmisen myös nöyräksi. On mahtavaa päästä seuraamaan ja osallistumaan politiikkaan astetta korkeammalla tasolla, oppimista varmasti riittää. Nämä tehtävät yhdistettynä Hennariikan kampanjaan varmistavat sen, että vapaa-ajan ongelmia ei varmastikaan tule ensi vuonna olemaan.

Taidanpa tässä samalla vetää jo yhteen kulunutta vuotta. Toimiminen aktiivisesti ainejärjestössä sekä JyKossa on mahdollistanut melkoisen oppimisen järjestöasioiden hoitamisessa. Unohtaa ei tule sitäkään, että aktiivisessa toiminnassa tutustuu lukuisiin uskomattomiin (niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä) tyyppeihin. Vaikka järjestötoiminta on välillä rankkaa ja opiskelukin kärsii välillä pahasti, niin uskallan väittää senn hyvien hetkien olevan kaiken "kärsimyksen" arvoista. Jos vuosien päästä muistelen tätä vuotta, niin varmasti päällimmäisenä tulevat olemaan upeat muistot Niinistön uskomattomasta presidentinvaalikampanjasta.

Ei kommentteja: