Päädyin tänään sattumalta Jyväskylän kävelykadulla olleeseen Jyväskylän Kokoomusnuorten kahviteltalle, jossa JKN esitteli 75-vuotis juhlaviikkonsa ohjelmaa. Onnea JKN! Tarkoituksenani oli ottaa kuppi kuumaa ja painua kotiin lukemaan tenttiin. Ei ole vaikeata arvata miten taas kävi. Päädyin noin kolmeksi tunniksi jakamaan kahvia ja keskustelemaan ihmisten kanssa politiikasta ja elämästä yleensä. En tiedä olisiko syytä huolestua omasta mielenterveydestäni, sillä aika meni kuin siivillä ja hauskaa oli. Ajattelin siksi kirjata blogiini hieman huomioita päivän varrelta.
Monet ihmiset kommentoivat eilisiä Ruotsin vaaleja. Siinä tuli nuori porvari ylpeäksi kun vanhemmat herrat kävivät kannustamassa meitä yhtä upeaan tulokseen ensi marraskuussa. Tämä herätti kahdenlaisia tunteita. Ensiksi toki taistelutahto kasvoi ja halu tehdä enemmän Kokoomuksen ja erityisesti Hennariikka Anderssonin kampanjan eteen. Toisaalta heräsi kysymys siitä, miksi ihmiset usein vain tyytyvät kannustamaan toisia kovaan kampanjointiin. Ei yhteiskuntaa kehitetä vain oman sohvan pohjalta kannustamalla. Tarvitaan Niinistön kampanjan henkeä: pyyteetöntä talkootyötä, näkyvää innostusta ja toki myös lahjoituksia kampanjoihin. Porvari osaa tarpeen tullen sekä maksaa että marssia.
Useat ihmiset kyselivät Niinistön tekemisten perään. Jotenkin ihmeellisesti Sauli Niinistön haamu nähdään jälleen Kokoomuksen ja etenkin Jyrki Kataisen hienon työn uhkana. Mielestäni hänen olisi tehtävä nopeasti selväksi mitä aikoo tulevaisuudessa, jotta SDP:n Pia Viitasen kaltaiset punapopulistit eivät voisi paremman puutteessa lyödä Kokoomusta Niinistö-kortilla. Paras tilanne olisi se, että Niinistö pyörtäisi puheensa ja asettuisi ehdolle eduskuntavaaleissa. Niinistö voisi odotella seuraavia presidentin vaaleja vaikkapa eduskunnan puhemiehen roolissa. Näin hän ei olisi varsinaisesti varjostamassa nykyistä puoluejohtoa, eli tilanne olisi vastaava kuin demareilla nyt. Tämän idea tuli esiin myös eräässä taannoisessa Nykypäivän mielipidekirjoituksessa.
Kolmas mieleen jäänyt suuri teema oli NATO. Siitä ja puolustuspolitiikasta yleensä kävin pitkän keskustelun erään nuoren miehen kanssa. Uskomatonta miten vähän NATO:sta tiedetään. Sen kuvitellaan tuovan välittömästi mukanaan terroristeja ja sotaretkiä ulkomaille. Yritin pitkään selitellä, että eihän uusiin jäsenmaihinkaan ole kohdistunut terrorismia ja ettei Irakin sota ole NATO:n sota. Yhtä hyvin olisin voinut huutaa metsän puille! No, onneksi olen kova vänkäämään enkä ihan hetkessä menetä hermojani. Eiköhän tämäkin kaveri kuitenkin jotain oppinut, minulle oli ainakin mielenkiintoista päästä pitkästä aikaa käymään kunnon katukeskustelua. Ihmisten mielipiteisiin pystyy kuitenkin lopulta vaikuttamaan parhaiten keskustelemalla, ei aiheuttamalla yleistä tuhoa. Ja kuten monesti on sanottu keskustelussa joutuu myös kuuntelemaan vastapuolen argumentteja.
Monet ihmiset kommentoivat eilisiä Ruotsin vaaleja. Siinä tuli nuori porvari ylpeäksi kun vanhemmat herrat kävivät kannustamassa meitä yhtä upeaan tulokseen ensi marraskuussa. Tämä herätti kahdenlaisia tunteita. Ensiksi toki taistelutahto kasvoi ja halu tehdä enemmän Kokoomuksen ja erityisesti Hennariikka Anderssonin kampanjan eteen. Toisaalta heräsi kysymys siitä, miksi ihmiset usein vain tyytyvät kannustamaan toisia kovaan kampanjointiin. Ei yhteiskuntaa kehitetä vain oman sohvan pohjalta kannustamalla. Tarvitaan Niinistön kampanjan henkeä: pyyteetöntä talkootyötä, näkyvää innostusta ja toki myös lahjoituksia kampanjoihin. Porvari osaa tarpeen tullen sekä maksaa että marssia.
Useat ihmiset kyselivät Niinistön tekemisten perään. Jotenkin ihmeellisesti Sauli Niinistön haamu nähdään jälleen Kokoomuksen ja etenkin Jyrki Kataisen hienon työn uhkana. Mielestäni hänen olisi tehtävä nopeasti selväksi mitä aikoo tulevaisuudessa, jotta SDP:n Pia Viitasen kaltaiset punapopulistit eivät voisi paremman puutteessa lyödä Kokoomusta Niinistö-kortilla. Paras tilanne olisi se, että Niinistö pyörtäisi puheensa ja asettuisi ehdolle eduskuntavaaleissa. Niinistö voisi odotella seuraavia presidentin vaaleja vaikkapa eduskunnan puhemiehen roolissa. Näin hän ei olisi varsinaisesti varjostamassa nykyistä puoluejohtoa, eli tilanne olisi vastaava kuin demareilla nyt. Tämän idea tuli esiin myös eräässä taannoisessa Nykypäivän mielipidekirjoituksessa.
Kolmas mieleen jäänyt suuri teema oli NATO. Siitä ja puolustuspolitiikasta yleensä kävin pitkän keskustelun erään nuoren miehen kanssa. Uskomatonta miten vähän NATO:sta tiedetään. Sen kuvitellaan tuovan välittömästi mukanaan terroristeja ja sotaretkiä ulkomaille. Yritin pitkään selitellä, että eihän uusiin jäsenmaihinkaan ole kohdistunut terrorismia ja ettei Irakin sota ole NATO:n sota. Yhtä hyvin olisin voinut huutaa metsän puille! No, onneksi olen kova vänkäämään enkä ihan hetkessä menetä hermojani. Eiköhän tämäkin kaveri kuitenkin jotain oppinut, minulle oli ainakin mielenkiintoista päästä pitkästä aikaa käymään kunnon katukeskustelua. Ihmisten mielipiteisiin pystyy kuitenkin lopulta vaikuttamaan parhaiten keskustelemalla, ei aiheuttamalla yleistä tuhoa. Ja kuten monesti on sanottu keskustelussa joutuu myös kuuntelemaan vastapuolen argumentteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti