Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

18.9.2006

Politiikkaa kadulla

Toiminnot: 
Päädyin tänään sattumalta Jyväskylän kävelykadulla olleeseen Jyväskylän Kokoomusnuorten kahviteltalle, jossa JKN esitteli 75-vuotis juhlaviikkonsa ohjelmaa. Onnea JKN! Tarkoituksenani oli ottaa kuppi kuumaa ja painua kotiin lukemaan tenttiin. Ei ole vaikeata arvata miten taas kävi. Päädyin noin kolmeksi tunniksi jakamaan kahvia ja keskustelemaan ihmisten kanssa politiikasta ja elämästä yleensä. En tiedä olisiko syytä huolestua omasta mielenterveydestäni, sillä aika meni kuin siivillä ja hauskaa oli. Ajattelin siksi kirjata blogiini hieman huomioita päivän varrelta.

Monet ihmiset kommentoivat eilisiä Ruotsin vaaleja. Siinä tuli nuori porvari ylpeäksi kun vanhemmat herrat kävivät kannustamassa meitä yhtä upeaan tulokseen ensi marraskuussa. Tämä herätti kahdenlaisia tunteita. Ensiksi toki taistelutahto kasvoi ja halu tehdä enemmän Kokoomuksen ja erityisesti Hennariikka Anderssonin kampanjan eteen. Toisaalta heräsi kysymys siitä, miksi ihmiset usein vain tyytyvät kannustamaan toisia kovaan kampanjointiin. Ei yhteiskuntaa kehitetä vain oman sohvan pohjalta kannustamalla. Tarvitaan Niinistön kampanjan henkeä: pyyteetöntä talkootyötä, näkyvää innostusta ja toki myös lahjoituksia kampanjoihin. Porvari osaa tarpeen tullen sekä maksaa että marssia.

Useat ihmiset kyselivät Niinistön tekemisten perään. Jotenkin ihmeellisesti Sauli Niinistön haamu nähdään jälleen Kokoomuksen ja etenkin Jyrki Kataisen hienon työn uhkana. Mielestäni hänen olisi tehtävä nopeasti selväksi mitä aikoo tulevaisuudessa, jotta SDP:n Pia Viitasen kaltaiset punapopulistit eivät voisi paremman puutteessa lyödä Kokoomusta Niinistö-kortilla. Paras tilanne olisi se, että Niinistö pyörtäisi puheensa ja asettuisi ehdolle eduskuntavaaleissa. Niinistö voisi odotella seuraavia presidentin vaaleja vaikkapa eduskunnan puhemiehen roolissa. Näin hän ei olisi varsinaisesti varjostamassa nykyistä puoluejohtoa, eli tilanne olisi vastaava kuin demareilla nyt. Tämän idea tuli esiin myös eräässä taannoisessa Nykypäivän mielipidekirjoituksessa.

Kolmas mieleen jäänyt suuri teema oli NATO. Siitä ja puolustuspolitiikasta yleensä kävin pitkän keskustelun erään nuoren miehen kanssa. Uskomatonta miten vähän NATO:sta tiedetään. Sen kuvitellaan tuovan välittömästi mukanaan terroristeja ja sotaretkiä ulkomaille. Yritin pitkään selitellä, että eihän uusiin jäsenmaihinkaan ole kohdistunut terrorismia ja ettei Irakin sota ole NATO:n sota. Yhtä hyvin olisin voinut huutaa metsän puille! No, onneksi olen kova vänkäämään enkä ihan hetkessä menetä hermojani. Eiköhän tämäkin kaveri kuitenkin jotain oppinut, minulle oli ainakin mielenkiintoista päästä pitkästä aikaa käymään kunnon katukeskustelua. Ihmisten mielipiteisiin pystyy kuitenkin lopulta vaikuttamaan parhaiten keskustelemalla, ei aiheuttamalla yleistä tuhoa. Ja kuten monesti on sanottu keskustelussa joutuu myös kuuntelemaan vastapuolen argumentteja.

17.9.2006

Työtä riittää

Toiminnot: 

Lähes päivittäin saamme lukea lehdistä, kuinka jokin asia pyritään sysäämään yhteiskunnan vastuulle. On toki selvää, että moniakin asioita on järkevää hoitaa julkisen sektorin toimesta, mutta raakaa liioitteluakin esiintyy runsaasti. Usein tuntuukin siltä, että lähellä on se tulevaisuuden helvetti, jonka Edward Bellamy jo vuonna 1887 kuvaili yhteisöksi, jossa kukaan ei enää huolehdi itsestään tai lapsistaan, sillä kaikki velvollisuudet on ulkoistettu valtiolle. Ja mikä vielä pahempaa, valtiolle esitetään vain toinen toistaan suurempia ja järjettömämpiä vaatimuksia. Tämä menee jopa niin pitkälle, että vaaditaan valtion maksettavaksi vapautus ”paskaduuneista”, ilmaiset tietoliikenneyhteydet huoltoineen ja kohta kai vaaleanpunainen elefantti viihdyttämään sadepäivinä.

Liian moni on hairahtunut uskomaan, että valtio on ratkaisu jokaiseen arkipäiväiseen ongelmaan, aina kehdosta hautaan. On toki helppo sanoutua irti kaikesta vastuusta ja osoittaa syyttävällä sormella valtioita unohtaen että me kaikki olemme vastuussa itsestämme ja läheisistämme. Tämän unohtaminen näkyy esimerkiksi silloin kun nainen voidaan raiskata keskellä kirkasta päivää kenenkään puuttumatta, tai kun naapurit antavat perheväkivallan jatkua vuodesta toiseen. Viranomainen ei voi ottaa läheisen roolia, siihen eivät resurssit tule koskaan riittämään.

Ongelman juurena on se tosiseikka, että jo pitkään on politiikka keskittynyt liikaa entistä suurempien etujen saamiseen omille kannattajille. Tässä ovat vuosikymmenten saatossa erityisesti kunnostautuneet kaksi nykyisen hallituksen pääpuoluetta, Sak:sta nyt puhumattakaan. On toki selvää, että nykyisessä tilanteessa suurin häviäjä on se, joka ei alennu halpamaiseen – joskin usein lyhyellä tähtäimellä tuottoisaan – omaneduntavoitteluun. Tämä surullisen kuuluisa sulle-mulle-politiikka koituu kuitenkin lopulta kaikkien tappioksi. Yksinkertaisinkin matematiikka osoittaa, että kun todella monet ryhmät maksattavat kulunsa valtiolla, on tuloksena paljon suurempi summa kuin mitä kukaan haluaisi maksaa. Kiistämätön tosiasia on, että suuri osa valtion (lue: työväen) maksamista hankkeista on sellaisia, joista ei olla valmiita maksamaan oikeaa hintaa, mutta ”ilmaisena” se kyllä kelpaa. Esimerkkejä tästä jokainen varmasti keksii kymmenittäin. Lopputulos on siis kireä verotus jolle saadaan surkea vastine.

Tämän ilmiön rapauttavan vaikutuksen näemme jo arkipäivässämme. Jos et ole kuoleman sairaana leikkausjonossa, niin kuolet liikenneonnettomuudessa surkeakuntoisella tiellä. Opetuksen laatu romahtaa, eikä poliisilla ole rahaa edes perustoimintaan, puolustusvoimista puhumattakaan Nämä ovat kuitenkin yhteiskunnan tärkeimmät palvelut ja niiden toiminnan turvaaminen on ensisijaista.

Kirjoituksen aiempi versio on julkaistu Hämeen Kokoomusnuorten Punastumatta porvarin numerossa 1/2006